sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Kauraleipä

Olen viime aikoina yrittänyt tutustua leivän syvimpään olemukseen, ja niin leipää kuin leipäjuuriakin on tullut keittiössäni väännettyä ihan toden teolla. Siippani on meinannut jo pariin otteeseen hermostua, kun leipäjuuret ja -taikinat ovat vallanneet jääkaappimme lähes kokonaan. Tuore ja lämmin leipä on tosin saanut hänet leppymään, joten uusien leipäohjeiden pruuvailu saa edelleen jatkua.

Olen väsäillyt paljon erilaisia leipiä, mutta ne mokomat ovat kadonneet taivaan tuuliin niin nopeasti, etten ole niitä ehtinyt edes kuvata. Onnekseni sain tänään siepattua yhden lämpimäisen linssini alle ennen kuin se teki katoamistempun, joten pääsenpä sen ohjeen teillekin täällä jakamaan. Pahoittelen jo nyt, jos leipäpostailut näyttävät pian täyttävän koko blogini. Leipä on mun mielestä nyt vaan tosi in! :D

En ole koskaan tehnyt leipäjuuria, koska olen leipurina melko kärsimätön - kun saan idean tehdä jotain, se pitää tehdä heti. Leipäjuuren tekemiseen menee muutama päivä (kamalaa!), ja siksi niitä ei ole tullut aiemmin tehtyä. Noin kuukausi sitten otin itseäni kuitenkin niskasta kiinni, ja pakotin itseni ottamaan vastuun parista pienestä elämästä. Nyt jääkaapissani pulputtelee onnellisena kaksi valmista leipäjuurta. Nyt sitä paria päivää ei edes tarvitse odotella, sillä juuret ovat käyttövalmiita koko ajan. 
Juuria pitää muistaa ruokkia pari kertaa viikossa, jotta ne pysyisivät hengissä. Jos siis mietit perheenlisäystä tahi kotieläinten hankintaa, ehkä leipäjuuren kasvattaminen voisi olla hyvä tapa harjoitella kasvattamista ennen suurempien elämänmuutosten tekoa.. Itsehän ehdin tässä kuukauden aikana jo yhden juuren tappaa!

Olen leiponut aina paljon leipää, koska itseleivottu leipä on vaan niin tautisen hyvää. Lisäksi olen järjetön taikinafriikki. Ihan tosi, en tiedä mitään siistimpää kuin onnistunut taikina! :D  Kun otin leipäjuuren mukaan leivontaan, olen huomannut, että niin leivistä kuin taikinastakin tulee entistäkin parempia. Juuri tuo leipään lisää mehevyyttä ja se antaa siihen myös kevyen happaman maun. Vasta nyt tajuan, kuinka paljon olen leivän leivonnassa missannut, kun en ole käyttänyt siinä juurta. Olen tainnut alkaa ymmärtää leipää juurta jaksain!

Onnistuneen leipäjuuren kanssa ei taikinaan tarvitse välttämättä lisätä edes hiivaa, mutta olen lukenut, että monet leipomotkin lisäävät leipätaikinoihin hiivaa ihan vaan siksi, että leipien laatu pysyisi päivästä toiseen samana. Itsekin käytän hiivaa ihan vaan siksi, että olisi kurja huomata leipää paistaessa, että juuri ei olekaan suostunut kohottamaan leipää tarpeeksi. Päätä siis itse, käytätkö hiivaa vai et.

Mutta nyt jaarittelut sikseen ja reseptit kehiin ja taikinat tulille!

Leipäjuuri vehnäjauhoista:
2 dl vehnäjauhoja
1,5 dl vettä

Päivä 1, aamu: sekoita jauhot ja vesi kulhossa ja peitä kelmulla. Jätä huoneenlämpöön.
Päivä 1, ilta: ruokinta: lisää juureen puolet vesi- ja jauhomäärästä (= 1 dl jauhoja, 0,75 dl vettä) ja sekoita. Peitä ja jätä huoneenlämpöön.
Päivä 2, aamu: ruokinta: tee kuten edellä. Jos juuri on lähtenyt käymään, eli se pulputtaa, voit siirtää sen nyt peitettynä jääkaappiin. Jos juuri ei näytä elonmerkkejä, lisää siihen vähän raastettua omenaa tai teelusikallinen hunajaa. Kun juuri käy, voit siirtää sen jääkaappiin.
Päivä 3, aamu: ruokinta. Peitä ja laita jääkaappiin.
Päivä 4: juuri on käyttövalmis. Jos et tarvitse juurta heti, voit säilyttää sen jääkaapissa. Muista ruokkia juurta pari kertaa viikossa.

Huom! Jos juuri alkaa erottua, eli sen päälle muodostuu nestettä, sekoita juuri ja ota siitä talteen pari ruokalusikallista. Heitä loput juuresta pois. Tee vanhan juuren päälle uusi juuri, eli toimi samoin kuin edellä.
 Kauraleipä, vaihe 1:
160 g valmista vehnäjuurta
5 dl vehnäjauhoja
4 dl vettä

vaihe 2:
3,3 dl/1tlk alkoholitonta vaaleaa tai tummaa olutta
5 dl kaurahiutaleita
5 dl kaurajauhoja (Oatly)
n. 2 dl vehnäjauhoja
 1/3 tuorehiivaa
3-4 tl suolaa
3 rkl hunajaa
oliiviöljyä
 Sekoita vaiheen 1 aineet kulhossa sekaisin. Peitä kulho ja anna taikinajuuren tekeytyä huoneenlämmössä vähintään 5 tuntia tai yön yli. Voit nostaa taikinan jääkaappiin, jos et pääse tekemään sitä loppuun viimeistään 8 tunnin tekeytymisen jälkeen. 
Lisää vaiheen 2 kaikki muut aineet paitsi öljy taikinaan ja vaivaa yleiskoneella noin 15 minuuttia. Jos vaivaat taikinaa käsin, joudut vaivaamaan sitä jopa puoli tuntia saadaksesi siihen hyvän sitkon. 
Valmis taikina on löysähköä, mutta jos se tuntuu aivan liian lötköltä, lisää siihen tarvittaessa vehnäjauhoja. Anna taikinan levätä kulhossa puolisen tuntia ja muotoile se sitten jauhotetulla pöydällä leiviksi (kaksi isoa tai kolme pientä). Koska leipätaikina on löysää, kannattaa leipien ympärille laittaa paiston aluksi "kannatusreunat". Käytin itse esimerkiksi irtopohjavuoan reunoja. Näin leivät eivät pääse viimeisessä kohotuksessa levähtämään lättänöiksi. Voit paistaa leivät myös voidelluissa leipävuoaissa.
Anna leipien kohota liinan alla tunti ennen paistamista. Sivele leipien päälle ennen paistoa vähän oliiviöljyä ja ripottele päälle rouhittua merisuolaa. 
Laita uunin pohjalle tyhjä pelti ja lämmitä uuni 250 asteeseen. Kun uuni on valmis, laita leivät paistumaan uunin keskitasolle, ja kaada pohjalla olevan uunipellin päälle pieni kupillinen vettä. Sulje uuninluukku nopeasti. Vesi muodostuu uunissa höyryksi, jonka tarkoitus on tehdä leipiin rapea kuori. Laske uunin lämpötila 200 asteeseen. Kun olet paistanut leipiä noin 20 minuuttia, voit päästää uunista höyryt ulos. Paista leipiä yhteensä noin 35-40 minuuttia tai kunnes niiden pohjasta kuuluu ontto ääni kun siihen kopauttaa.
Anna leipien jäähtyä ennen tarjoilua.

Sipaise päälle aitoa kirnuvoita ja nautiskele kera teekupposen.

Rakkaudella,

Paula
p.s. kauraleipä on erityisen hyvää paahdettuna!
Leipä - se on hyvää.


2 kommenttia:

  1. Mä oon kanssa miettinyt, että nyt kun mulla on tuo höyryuuni / kosteuspaistomahdollisuus, niin pitää ruveta leipäguruilemaan. Tuo uuni kun parantaa vielä omalta osaltaan lopputulosta - kunhan opin sitä käyttämään...

    VastaaPoista
  2. No ihmeessä nyt kokeilemaan uunia ja reseptejä! Tuun sinne kylään, niin voidaa yhdessä leipuroida kunnolla leipää! :)

    VastaaPoista